translate to:
translate to:
|
|
© Antti PYYKKÖNEN
ValokuvatVenäjän armejan upseeri maailmansodan rintamalla, Laatokan Karjalassa syntynyt vanhan suomalaisen suvun edustaja, Suomen Vapaussodan sankari, Pohjois-Inkerin rykmentin komentaja, venäläisten valkoisten järjestöjen jäsen... Tässä ei ole kaikki, mitä kuuluu Yrjö Elfvengrenin lyhyeen elämään... Hänen kohtalonsa kuuluu sekä Suomen että Venäjän historiaan. Mutta kirjaa ei Yrjö Elfvengrenin elämästä vielä ole. Paljon siitä aineistosta, jota on käytetty tässä artikkelissa, on julkaistu nyt ensimmäisen kerran. Sellaisia ovat Elfvengrenin kuulustelupöytäkirja ja Venäjän Sotahistoriallisen arkiston eräät tiedot. Artikkeli on kirjoittamani venäjänkielisen kirjan lyhyt suomenkielinen tiivistelmä. Ohjelmassani on kirjan päättäminen, täydellinen suomennos ja julkaiseminen kahdella kielellä. Etsin kiinnostuneita henkilöitä ja järjestöjä, jotka voisivat kustantaa sen.
Yrjö Elfvengren syntyi v. 1889 Sortavalan pitäjän Karmilan kylässä.
Elfvengren suvun kantaisä oli Enok Elfvengren, joka syntyi Viipurissa 1685, toimi rakuunarykmentin kirjurina ja kornettina sekä tuli v. 1718 luutnantiksi.
Yrjön isä, eversti Uno-Eugen Elfvengren (1855-1927) syntyi Viipurissa, oli Suomen armeijan upseerina, toimi vuosina 1903-1905 Porin sotakomissariona ja 1905-08 Turun ja Porin sotilaspiirin päällikkönä. Vuonna 1918 hän liittyi, 63-vuotiaana, itsenäisen Suomen armeijaan. Äiti Adelaida-Maria Tshavinskaja toimi ruotsin ja tanskan kielen kääntäjänä ja teki yhteistyötä ”Istoritsheskii Vestnik”-lehden kanssa.
Vuosina 1900-1906 Yrjö opiskeli merikadettikoulussa ja Keisari Aleksanterin kadettikoulussa. Alkuvaiheessa hänellä oli vaikeuksia luonteensa ja huonon venäjänkielen taitonsa takia. Mutta 15.08.1908 hän pääsi Nikolajevskin ratsuväkikouluun, jonka hän päätti 06.08.1911.
Vuosina 1911-1913 Yrjö Elfvengren toimi kornettina henkivartiokaartin kyrassieerirykmentissä, jonka sijoituspaikka oli Hatsina (Pietarin lähellä).
Rykmentin komentajan luonnekuvaa hänestä vuodelta 1912:
«Kornetti Elfvengren on hyvin etevä rivistöupseeri (?). Hän pitää sotapalvelusta ja tekee kaikki hänelle annetut tehtävät erittäin hyvin. Hän on hyvissä väleissä sotilaiden kanssa. Hyvä komentaja, pitää varsinkin tiedustelutehtävistä ja huolehtii tiedustelun kehittämisestä (?) eskadroonissa. Elfvengren pitää hevosista ja urheilusta. Hyvä toveri, juonittelun vastustaja. Terve ja kestävä. Häntä voi pitää erinomaisena aliupseerina.»
(suomennos Antti Pyykkönen)
Elfvengren osallistui maailmansotaan ja hänelle myönnettiin 4. luokan Yrjön risti. Hän kunnostautui suorittamalla tiedusteluretkiä vihollisen selustassa. Vuonna 1916 hänestä tuli luutnantti ja armeijakunnan komentajan adjutantti. Kerenskin aikana hänestä tuli Yrjönristin ritarien liiton varapuheenjohtaja. Hänen tavoitteenaan oli rintaman säilyttäminen ja bolshevikkien valmisteleman vallankumouksen torjunta.
Lokakuusta 1917 tammikuuhun 1918 ratsumestari Elfvengren oli Krimin tataarien kommunistien vastaisen joukon upseerina.
Kärsittyään tappion helmikuussa 1918 hän saapui Suomeen ylittäen salaisesti rajan ja liittyi 12.02.1918 Mannerheimin armeijaan.
Maaliskuussa tilanne kärjistyi Raudulla, missä suuri punaisten suomalaisten ja bolshevikkien joukko oli saapunut? Suomeen. Elfvengrenin johtama 1. Karjalan rykmentti (?) tuhosi ensin rautatielinjan Lempaalan asemalla Venäjän puolella katkaisten punaisten yhteyden Pietariin, josta nämä olivat saaneet apujoukkoja.
Pitkään jatkuneet Raudun taistelut päättyivät Pietarin punaisten suomalaisten ja venäläisten antautumiseen. Ratsumestari Yrjö Elvengrenin johtamat joukot (1. Karjalan rykmentti) onnistuivat aluksi saartamaan Raudun asemalle noin 2 000 miestä, joista noin 1 200 oli venäläisiä. Sen jälkeen aloitettiin hyökkäys joka suunnalta. Näissä Karjalan rintaman ankarimmissa taisteluissa molemmat osapuolet menettivät paljon miehiä. Motista ulos murtautuneet venäläis-punaiset pyrkivät Venäjälle, mutta törmäsivät valkoisten konekivääriosastoon ns. Kuolemanlaaksossa Raudun ja Raasulin välillä. Yksistään Kuolemanlaaksoon, pienelle alueelle, jäi yli 400 kaatunutta. Punaisia jäi vangeiksi 800, toiset 400 kaatuivat asema-alueelle. Vain noin 300 pääsi Venäjälle. Voiton jälkeen Elfvengreniä kutsuttiin «Raudun sankariksi«. Mannerheimin muistelmissa Raudun taistelua pidettiin hyvin tärkeänä tapahtumana Vapaussodassa.
Huhtikuussa rykmentti vapautti Terijoen. Terijoen poliisin väliaikaiseksi johtajaksi Elfvengren nimitti kuuluisan karjalaisen runoilijan Mikko Uotisen, joka oli myös osallistunut Raudun taisteluun. Näitä päiviä on hyvin kuvattu Vammelsuussa asuneen venäläisen kirjailijan Leonid Andrejevin muistelmissa.
Kuulustelupöytäkirjasta:
«Olen syntynyt Sortavalan pitäjän Karmilassa, siellä kävin kansakoulua. Minua on aina pidetty karjalaisena poliitikkona. ..... Erilaisissa tilaisuuksissa, joihin osallistuin, minua tervehdittiin karjalaisten marssilla.«
«Sodan jälkeen minä osallistuin valtuuskuntaan, joka toimitti Svinhufvudille Karjalaa koskevia vaatimuksia ja ehdotuksia. Siihen delegaatioon kuului maanviljelijöitä ja Karjalan sotajoukkojen edustajia.»
(suomennos Antti Pyykkönen)
Kuulustelupöytäkirjassa hän kertoi siitä ja konfliktistaan Mannerheimin kanssa. Vapaussodan jälkeen hän toimi Terijoella rajakomendanttina ja suojeluskunnan johtajana. 17.09.1918 hänet erotettiin virasta ja hän siirtyi asumaan Viipuriin. Helmikuussa 1919 hän meni naimisiin Natalia Kukol-Jasnopolskin kanssa. Vuoden 1919 alussa he asuivat Viipurissa.
Kesäkuussa Elfvengrenin luokse tuli Pohjois-Inkerin väliaikaisen toimikunnan (inkerinsuomalaisten kapinahallitus) valtuuskunta ja kutsui hänet Pohjois-Inkerin rykmentin komentajaksi. Rykmenttiin kuului silloin vain 580 henkeä. Inkeriläisten käsissä oli pieni raja-alue, Kirjasalo (5 kylää) Suomen rajan lähellä.
Vuoden 1919 heinäkuussa Elfvengrenin johtama rykmentti miehitti rajavyöhykkeen, mutta kärsi tappion ja perääntyi. Toinen hyökkäys suoritettiin 21 lokakuuta yhteistyössä Judenitshin kanssa. Joukossa oli noin 1 700 miestä. Kuivosin asema, Lempaala ja Miikkulaisin seurakunta Laatokan rannalla miehitettiin. Mutta muutaman päivän kuluttua inkeriläiset saivat kokea tappion uudelleen. Inkeriläisten käsiin jäi Kirjasalon pieni raja-alue ja Raasulin rautatieasema. Elfvengren valittiin Pohjois Inkerin toimikunnan puheenjohtajaksi (hallituksen johtajaksi!). Yrjö Elfvengrenin esi-isä (suvun perustajan Enokin vaari) oli muuten 1600-luvulla toiminut kaupungin kirjurina Nyenskansissa, Ruotsin Inkerinmaan pääkaupungissa!
Tämän jälkeen vahvistettiin yhteistyö Luoteis-Venäjän valkoisen venäläisen hallituksen kanssa. Valkoisten venäläisten avulla pidettiin omaa sotilaspukua, sotasairaalaa ja omaa ”Kirjasalon sanomat” -lehteä. Pohjois-Inkerillä oli oma kansallislaulu, lippu, ansiomerkki ”Valkoisen Muurin Risti” ja jopa laivasto eli Metsäpirtissä ollut Primernii-höyrylaiva, joka tuli inkeriläisten puolelle Miikkulaisin taistelun jälkeen. Inkerin lippu liehui Kirjasalon yllä. Elfvengren puhui humoristisesti operettimaisesta valtiosta, jonka pinta-ala oli noin 15 km2.
Kuulustelupöytäkirjasta:
«Jouluksi vaimoni tuli luokseni ja toi monta lahjaa inkeriläisille ja heidän lapsilleen. Ne hän oli kerännyt tai tehnyt itse. Siinä oli vaatteita, käsineitä, kenkiä ja saappaita, leikkikaluja ja lastenkirjoja. Juhlan aikaan hän kulki kylästä kylään lahjoja antaen. Hän oli syntynyt Turkestanissa, 10 viimeisintä vuotta hän oli asunut Suomessa. Venäläisenä hän halusi nähdä vangittuja punakaartilaisia vakuuttuakseen, että heidän tilansa on kunnossa.»
(suomennos Antti Pyykkönen)
Kuuluisa suomalainen kirjailija Juhani Konkka syntyi Inkerissä (Toksovassa) . Viisitoistavuotiaana hän liittyi Pohjois-Inkerin rykmenttiin. Hänen ”Pietarin valot”-romaanissaan kuvailtiin värikkäästi hänen ja eversti Elfvengrenin keskustelua...
«Eversti istui pöydän takana kopistellen suoravartista piippua teelautasen reunaan. Hän oli laiha kuoppaposkinen mies, kasvot olivat hienopiirteiset, mutta tarmokkaat. Hän katsahti tiukasti minuun, mutta seuraavassa tuokiossa hänen mustat silmänsä hymyilivät.
- Mistä tulet? hän kysyi ääntäen vaivalloisesti suomea.
- Raudusta.
- Inkeriläinen?
- Kyllä.
- Milloin olet saapunut Suomeen?
- Kaksi päivää sitten.
- Po-russki umejesh govorit? Tällä kertaa everstin ääntäminen
oli virheetöntä.
- Umeju, vastasin minä ja huomasin siirtää vasemman jalkani
oikean viereen.
Keskustelu muuttui venäjänkieliseksi.
- Osaatko myös kirjoittaa?
- Osaan.
- Miten hyvin?
- Kovin karkeita virheitä en tee.
- No, hyvä on, saat jäädä tänne esikuntaan lähetiksi.
Voit autella kirjuria.
- Minä tahdon rintamalle, herra kenraali. Puhuttelin näin, koska
mielestäni vapaajoukkojen ylipäällikön piti olla
vähintään kenraali. Upseerin arvonmerkeistä en
ollut vielä selvillä.
- Sinussahan lieneekin sankarin verta, sanoi eversti. - No, hyvä on, pääset etulinjalle. Luutnantti, tästä saat itsellesi pojan.»
Mutta helmikuussa 1920 Elfvengren erotettiin virastaan Suomen hallituksen painostuksesta. Sen mielestä Elfvengren oli «venäläinen poliitikko».
Vuonna 1920 Elfvengrenistä tuli kenraali Wrangelin (Etelä-Venäjän sotaväen komentaja) ja Boris Savinkovin (kuuluisa sosiaalivallankumouksellinen) edustaja Suomessa. Hän toimi yhteistyössä Kronstadtin kapinallisten ja Pietarissa toimivan professori Tagantsevin salaisen ryhmän kanssa. Hyvin mielenkiintoinen on Elfvengrenin Savinkoville laayima raportti Kronstadtin kapinasta.
Vúonna 1921 hän sai Wrangelin armeijan kenraalimajurin arvon. Vuden 1921 kesäkuussa hän perusti Varsovassa Boris Savinkovin kanssa Kotimaan ja Vapauden Suojelun Kansalaisliiton, jonka tehtävä oli neuvostovallan kukistaminen.
Liitossa Elfvengren vastasi luoteis-Venäjän, Suomen ja Baltian salaisesta työstä. Erilaisten tietojen mukaan salaiseen verkkoon kuului 3 000-6 000 henkilöä. 05.01.1921 hän sai sen toiminnan kehittämistä varten 500 000 Puolan markkaa (?).
Lisäksi vuosina 1920-21 hän oli Latviassa toimineen Valkovenäjän Kansallisen (?) Tasavallan (VKT) hallituksen edustajana Suomessa kenraali Vasilkovskin neuvonantajana.
VKT:n edustaja Tallinnassa kirjoitti Rijalle (?) VKT:n pääministerille.
«Eversti on uskollinen henkilö, joka tuo paljon etuja kotimaalleen. Hän on syntynyt Minskin kuvernementissa.»
Tietenkään Elfvengren ei ollut syntynyt Valkovenäjällä, mutta voi olla, että hänellä oli joitakin valkovenäläisiä sukujuuria.
Valkovenäläiset kommunistien vastaiset joukot toimivat tämän jälkeen yhteistyössä Savinkovin järjestön kanssa. Vuonna 1922 järjestön ohjelmassa oli terroriteko neuvostovaltuuskuntaa vastaan Genovan konferenssissa. Tarkoituksena oli ampua Neuvosto-Venäjän ulkoasioiden komissaari Tshitsherin, mutta asia epäonnistui.
Vuonna 1923 Elfvengren erosi Liitosta. Vuonna 1924 Boris Savinkov vangittiin provokaation tuloksena Moskovassa.
Savinkovin kuulustelun pöytäkirjan mukaan Elfvengren erosi järjestöstä monarkististen näkemyksiensä takia. Jonkin aikaa Elfvengren oli liikemiehenä. Helsingissä hänellä oli rekisteröitynä uittoalan yritys. Turun maakunta-arkistossa on säilynyt Yrjö (Georg) Elfvengrenin kirjoittama pyyntö Turun ja Porin vesiasemalle (mikä se on?). Sen aiheena oli uittoajan pidentäminen. Me emme tiedä, mihin järjestöön Elfvengren kuului elämänsä kolme viimeisintä vuotta. Voi olla, että hän osallistui Venäläiseen Yleissotilaalliseen (?) Liittoon, jonka osasto oli toiminut aktiivisesti Suomessa.
Vunonna 1925 Elfvengren saapui salaisesti Venäjälle, vangittiin ja ammuttiin vuonna 1927 Moskovassa.
----------------------------------------
Järjestöjen ja joukko-osastojen nimet on ehkä syytä panna suluissa myös venäjäksi, koska niille ei ole muodostunut vakiintuneita suomalaisia nimiä – tai ainakaan sellaisia ei ole tiedossani
Muutosehdotukset on tehty pelkän tekstin perusteella ja ne voivat sisältää väärinymmärryksiä!
Последние комментарии: